The Blog
Mistä uusi hallituksen jäsen?
Kevään hallitushaut käyvät kuumimmillaan. Yritykset ovat havahtuneet siihen, että ulkopuolisen hallituksen jäsenen ja puheenjohtajan haussa paras kärki on haluttu osaaminen, kompetenssi ja kokemustausta. Tuttavan vinkkaaman ”hyvän tyypin” aika on ohi, se nyt vain ei kerta kaikkiaan enää riitä. Vaatimukset ja paineet liiketoiminnan kehittämiseksi ja uudistamiseksi vaativat vakavammat keinot. Tähän haasteeseen vastaa ammattimaisesti ja tehokkaasti tehty […]
Mitä eroa on Advisory Boardilla ja konsultilla?
Tyypilliseen vuodenkiertoon taitaa kuulua se, että näin vuoden aluksi kirjoitetaan paljon konsulteista. Erityisesti strategiakonsulteista. Strategiaa toki voi, ja pitääkin työstää ja tarkastella pitkin vuotta, mutta vuodenalku on luontainen aika arvioida ja päättää varsinkin strategian toimeenpanon tavasta sekä panostuksista. Silloin myös strategiakonsulteista kertovat artikkelit ja postaukset löytävät tiensä silmien alle. Tässä turbulentissa ja ennakoimattomassa maailmanajassa on […]
Johtamisen Uusi Musta -7-
Johtamisen Uusi Musta -blogissamme nostamme keskusteluun inspiroivia näkökulmia johtamiseen. Vuoden 2020 lopuksi teimme mielenkiintoisen kierroksen nähdäksemme, miten johtaminen näyttäytyy nyt erilaisille toimijoille. VierailimmeSPORTS CAR CENTERISSÄ, FOIBEKARTANOSSA, SUOMEN YRITTÄJÄNAISISSA, SUOMEN METSÄYHDISTYKSESSÄ, TYÖTURVALLISUUSKESKUKSESSA, HUMAKISSA JA SUOMEN WORLD VISIONISSA. TERVETULOA MUKAAN! Suomen World Visionin toiminnanjohtajan Tiina Antturin mukaan johtajan kannattaa ennakkoluulottomasti hyödyntää johtamisessaan omaa taustaansa ja vahvuuksiaan. Tiina […]
Johtamisen Uusi Musta -6-
Johtamisen Uusi Musta -blogissamme nostamme keskusteluun inspiroivia näkökulmia johtamiseen. Vuoden 2020 lopuksi teimme mielenkiintoisen kierroksen nähdäksemme, miten johtaminen näyttäytyy nyt erilaisille toimijoille. VierailimmeSPORTS CAR CENTERISSÄ, FOIBEKARTANOSSA, SUOMEN YRITTÄJÄNAISISSA, SUOMEN METSÄYHDISTYKSESSÄ, TYÖTURVALLISUUSKESKUKSESSA, HUMAKISSA JA SUOMEN WORLD VISIONISSA. TERVETULOA MUKAAN! Toimintakulttuurin tärkeys Humakin (Humanistinen ammattikorkeakoulu) rehtori ja toimitusjohtaja Jukka Määttä tietää, miten tärkeää on rakentaa toimiva tiedottamisen […]
Johtamisen Uusi Musta -5-
Johtamisen Uusi Musta -blogissamme nostamme keskusteluun inspiroivia näkökulmia johtamiseen. Vuoden 2020 lopuksi teimme mielenkiintoisen kierroksen nähdäksemme, miten johtaminen näyttäytyy nyt erilaisille toimijoille. VierailimmeSPORTS CAR CENTERISSÄ, FOIBEKARTANOSSA, SUOMEN YRITTÄJÄNAISISSA, SUOMEN METSÄYHDISTYKSESSÄ, TYÖTURVALLISUUSKESKUKSESSA, HUMAKISSA JA SUOMEN WORLD VISIONISSA. TERVETULOA MUKAAN! Työturvallisuuskeskuksen toimitusjohtaja Rauno Hanhela tietää, miten olennaista on pyrkiä palvelemaan juuri tässä ajassa ja ajan erityispiirteet huomioiden. […]
Johtamisen Uusi Musta -4-
Johtamisen Uusi Musta -blogissamme nostamme keskusteluun inspiroivia näkökulmia johtamiseen. Vuoden 2020 lopuksi teimme mielenkiintoisen kierroksen nähdäksemme, miten johtaminen näyttäytyy nyt erilaisille toimijoille. VierailimmeSPORTS CAR CENTERISSÄ, FOIBEKARTANOSSA, SUOMEN YRITTÄJÄNAISISSA, SUOMEN METSÄYHDISTYKSESSÄ, TYÖTURVALLISUUSKESKUKSESSA, HUMAKISSA JA SUOMEN WORLD VISIONISSA. TERVETULOA MUKAAN! Metsät onnellisuutemme tukena – ja hyvä johtajuus turvana Suomen Metsäyhdistys ry on perustettu vuonna 1877. Yli 140 […]
Johtamisen Uusi Musta -3-
Johtamisen Uusi Musta -blogissamme nostamme keskusteluun inspiroivia näkökulmia johtamiseen. Vuoden 2020 lopuksi teimme mielenkiintoisen kierroksen nähdäksemme, miten johtaminen näyttäytyy nyt erilaisille toimijoille. VierailimmeSPORTS CAR CENTERISSÄ, FOIBEKARTANOSSA, SUOMEN YRITTÄJÄNAISISSA, SUOMEN METSÄYHDISTYKSESSÄ, TYÖTURVALLISUUSKESKUKSESSA, HUMAKISSA JA SUOMEN WORLD VISIONISSA. TERVETULOA MUKAAN! Suomen Yrittäjänaiset ry:n toimitusjohtaja Carita Orlando avasi sitä, miten paljon voi saada lähtiessään hakemaan tukea järjestötoiminnasta. Nainen […]
Johtamisen Uusi Musta -2-
Johtamisen Uusi Musta -blogissamme nostamme keskusteluun inspiroivia näkökulmia johtamiseen. Vuoden 2020 lopuksi teimme mielenkiintoisen kierroksen nähdäksemme, miten johtaminen näyttäytyy nyt erilaisille toimijoille. VierailimmeSports Car Centerissä, Foibekartanossa, Suomen Yrittäjänaisissa, Suomen Metsäyhdistyksessä, Työturvallisuuskeskuksessa, Humakissa ja Suomen World Visionissa. Tervetuloa mukaan! Foibekartanon toimitusjohtajan Ulla Bromsin ajattelussa korostuu eräs johtamisen metataito, kyky ajatella asioista sekä – että eikä joko […]
Johtamisen Uusi Musta -1-
Johtamisen Uusi Musta -blogissamme nostamme keskusteluun inspiroivia näkökulmia johtamiseen. Vuoden 2020 lopuksi teimme mielenkiintoisen kierroksen nähdäksemme, miten johtaminen näyttäytyy nyt erilaisille toimijoille. Vierailimme Sports Car Centerissä, Foibekartanossa, Suomen Yrittäjänaisissa, Suomen Metsäyhdistyksessä, Työturvallisuuskeskuksessa, Humakissa ja Suomen World Visionissa. Tervetuloa mukaan! Sports Car Centerin toimitusjohtaja Markus Freund näkee kaikkina aikoina loputtoman määrän mahdollisuuksia. Markuksen oma johtamiskausi alkoi […]
Kiintiövalinnan varjo
Hallitustyön murros monimuotoistuu. Hallitustyö itsessään kehittyy painopisteen siirtyessä valvonnasta strategiaan. Mutta myös tekijäkaarti muuttuu. Entistä isommassa roolissa hallitushauissa on korkeatasoisen hallitusosaamisen rinnalla yrityksen tarpeisiin täsmäsopiva strateginen osaaminen. Monimuotoisuus on kaikessa tekemisessä tärkeää, entistä nopeammin muuttuvassa ja uusiutuvassa maailmassa. Eikä hallitustyö ole tässä mikään poikkeus. Enää. InHunt Group aloitti vuonna 2018 aivan uudenlaisen tavan tehdä hallitushakuja […]